Nykyisessä keskustelussa tunnetaan huonosti, mitä Suomessa tapahtui laman aikana ja miten lähellä Suomen täydellinen taloudellinen romahtaminen oli. Itse asiassa se oli kiinni tunneista.

Vuonna 1991 maaliskuussa Esko Ahon hallituksen aloitettua työnsä, edessä oli mahdoton urakka. Esko Aho kuvaa tätä urakkaan vuonna 2020 kirjoittamassaan kirjassaan 1991 – Mustien joutsenten vuosi. Suomen kansantalous tippui vuoden 1991 ensimmäisenä viitenä kuukautena 7,7 prosenttia. Tähän oli vaikuttanut Neuvostoliiton kaupan romahtaminen, Suomen muun ulkomaanviennin romahtaminen, Suomen rahamarkkinoiden vapauttaminen sekä yksityistalouksien ja yrityksien ylivelkaantuminen ja vahvan markan politiikka.

Vuosi 1991 oli merkittävä vuosi Suomen selviytymisen kannalta. Vaikka suomenkansantalous lähti nousuun vasta vuonna 1993, oli vuodessa 1991 kaikki katastrofin ainekset.

Ohessa erään aikalaisen muisteluita tuosta vuodesta.

” Se oli karmea vuosi. Olin silloin nuori virkamies, mutta pääsin mukaan isojen poikien leikkeihin ja toki ymmärsin että nyt on tosi kysymyksessä. Vuoden 1991 valtion budjetin kasvoivat edellisestä vuodesta 18 % ja tulot pienenivät 6 %. Budjetin alijäämä oli 10 %. Käppi oli mahdoton. Valuuttapako maasta voimistui kokoajan. Myöhemmin olen lukenut eri henkilöiden muistelmista kuinka Suomen Pankin Rolf Kullberg ja pääministeri Aho kiistelivät devalvaatiosta. Kullberg haluasi pitää vakaan eli vahvan markan eikä markkaa haluttu devalvoida. Viimein Sorsan johtama yhteiskuntasopimus kaatui myös Metalliliiton ja Paperiliiton vastustukseen. Kuset oli niin sanotusti housuissa.

Muistan että valtion kirstu oli käytännössä tyhjä. Lainaa piti saada ulkomailta ja niinpä kaikki kynnelle kykenevät supliikkimiehet lähetettiin rahan hakuun. Oli siellä joitakin naisiakin mukana, mutta siihen aikaan porukka oli pääsääntöisesti miehiä. Itsekin olin Euroopassa kerjuureissulla joka oli aika helppo tehtävä, lainaa saatiin kohtuullisesti. Toki Suomen valtion korot olivat siihen aikaan hirveät toistakymmentä prosenttia.

Oli perjantai päivä ja sillä viikolla kaikki delegaatiot olivat käyneet kerjuureissuilla ympäri maailmaa. Kokoonnuimme palattuamme Suomeen Valtiokonttoriin seuraamaan, miten rahaa saatiin kasaan. Maanantaina oli kansaneläkkeiden maksupäivä ja jos rahaa niiden maksamiseen ei olisi niin Suomi ajautuisi maksukyvyttömäksi.

Valtion korko nousisi kymmeniin prosentteihin ja Suomen uskottavuus markkinoilla romahtaisi. Tie ei olisi ollut silloin Kreikan tie vaan pikemminkin Argentiinan tai esimerkiksi Zimbabwen tie. Jos eläkkeitä ei saataisi maanantaina maksuun niin se olisi game over. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF tulisi ja ottaisi Suomen haltuun kuten Argentiinan. Kreikan meininki olisi ollut kevyttä siihen verrattuna.

Rahaa saatiin kerättyä ja positiivisia signaaleita tuli koko ajan. Porukka oli kuitenkin hermostunutta. Tiesimme että mikäli Viinanen ei saa lainahanoja auki Japanista niin se on shakki matti. Ei ehkä vielä maanantaina, mutta nopeasti. Viimein puhelin soi illalla ja saamme viestin Viinaselta että Japani lainoittaa Suomea. Porukka on silmin nähden helpottunutta. Konkurssista selvitään. Myöhemmin pääministeri Esko Aho tulee Valtiokonttoriin nopealle visiitille kiittämään kaikkia. Monella on Ahon tullessaan jo avattu olutpullo kädessä. Aho on huojentunut ja toteaa että eiköhän me tästä nyt selvitä pojat. Se oli ensimmäinen ja ainoa kerta kun näin pääministeri Esko Ahon henkilökohtaisesti.

En ole mitenkään poliittinen henkilö, mutta kyllä se Ahon ja Viinasen touhu sai kovan arvostuksen nuorelta mieheltä. Jotenkin tuntuu erikoiselta ja vähän surulliseltakin ettei nykypolitiikkojensukupolvi ymmärrä miten kuilun reunalla oltiin. Ei se ollut paljosta kiinni.”