Noinkohan media on saanut tietoonsa taustaa HKL:n mielenkiintoisista raitiovaunuhankinnoista. Helsingin kaupungin liikelaitos päätti kesäkuussa 2018 hankkia kymmenen kappaletta uusia raitiovaunuja. Artic- raitiovanujen kokonaiskauppahinta oli yhteensä 27,3 miljoonaa euroa. Škoda Transtech Oy:n tekemiä raitiovaunuja on käytössä ainakin Saksassa ja Suomessa. Talviolosuhteissa uusissa raitiovaunuissa on kuitenkin esiintynyt ongelmia.

Yhtenä esimerkkinä ongelmista ovat raitiovaunukiskot, joiden pitää olla huomattavasti paremmassa kunnossa ja puhtaammat jäästä ja lumesta kuin aiempien raitiovaunujen liikennöidessä. Tämä lisää jälleen kustannuksia, entuudestaan jo huonosti perusteltavissa olevalle investoinnille.

Ennen tilausta HKL korjasi vanhoja raitiovaunuja miljoonilla euroilla

Yhden vanhan raitiovaunun kunnostus saattaa kestä jopa vuoden ja maksaa yli miljoonan HKL:lle. HKL:n varastoon jäi siis suuri määrä vanhoja kunnostettuja raitiovaunuja, koska uudet raitiovaunut piti saada liikenteeseen. HKL päätti ettei se myy yhtään kunnostettua raitiovaunua vaan tuhoaa ne kaikki.

HKL:n Kuusankoski Oy:ltä saama romuttamisen kustannuksen hinta kuljetuksineen kunnostetun raitovaunun osalta on hieman alle 10 000 euroa. HKL siis osti siis liki 30 miljoonalla eurolla uusia raitiovaunuja, joiden toiminnassa on ollut epävarmuutta ja tuhosi samalla kymmenittäin toimivia raitiovaunuja, joita oli korjannut miljoonilla euroilla.

Toimituksemme ihmettelee mitkä syyt saavat toimimaan näin? Noinkohan kaikki toiminta on ollut järkevää veronmaksajien kannalta?